Nipa nuolee raunioita
Ihan ensimmäiseksi: kuka tunnustaa tulleensa sivuilleni avainsanoilla “sä kasvoit neito kaunoinen”?
Sitten tietoa, joka kaikkia kiinnostaa, eli olisin muumilaakson hahmoista Pikku Myy:

Ja Simpsoneissa näyttäisin kutakuinkin tältä:

And now for something completely different:
Olin armaan prinssini ja hovineitojen kanssa jälleen YAD:n hommissa, tällä kertaa Rovaniemellä asti, Simerockissa. Infopisteellä käynyt porukka oli pääosin todella mukavaa, joten tällä kertaa vanha kunnon käpypersemaria repi hermojaan lähinnä sääolosuhteiden takia. Heinäkuussa 7 astetta lämmintä ulkona? Kiitos, Lapin kesä. YAD-ryhmäkin oli huippu ja näin poroja. Porot olivat pehmoisen suloisen näköisiä ja tahdon itselleni sellaisen.
Dingo on muuten livenä jotain aivan kamalaa. On se kamalaa muutenkin, mutta livenä oikein extrasuperhyper kamalaa, sellaista, että pelkäät jääväsi henkiin yhden biisin kuultuasi. (Siitä huolimatta huusin Nipaa viemään minut autiotaloon, ja tienasin samalla 5 euroa, terkkuja Oonalle ja Tuomakselle).
Automatkojen, jotka kestivät aivan liian kauan, aikana pelasin Sannaa vastaan monta voittoisaa erää Kimbleä, mutta korttipeleissä ei onni minua suosinut. Lisäksi lauloimme Sannan kanssa äänemme käheäksi, pilasimme monien festarielämyksen, kasvatimme pötikkää otsaan, söimme suurimman osan koko ryhmälle tarkoitetusta suklaasta ja olimme ilmeisen hysteerisimmät joukkueestamme. Ismon kanssa leikimme kalastajapariskuntaa ja Minna sai jälleen olla isiäitipappitätitohtorisetä minulle.

Että sellaista meininkiä oli siis.
Ja jos joku jostain syystä vielä kuvittelee, että olen jotenkin hirmuisen vastustamattoman ihana positiivinen vaaleanpunainen hattaraunelma, niin miettikääpä tätä lausetta, jolla Minna minut esitteli uusille ihmisille: “Tässä on Maria, se on ihan kiva kun siihen tutustuu, vaikka sillä onkin tommonen asenne”. Huomioikaa, että Minna on kuulunut elämääni noin 13-vuotta, neito tietää mistä puhuu. Onneksi Kim ja Amalia tulevat loppuviikosta meille, niin voin kaikessa rauhassa olla Kimin kanssa kyyninen paska.
Edelleen väsyttää ja vituttaa (vitutus ei ole sama asia, kuin paskarealistisen kyyninen asenne kaikkeen).
Anna minun kiukutella, olla pahalla tuulella!




July 15th, 2007 at 0:17
[...] Mikä muumimaailman hahmoista olisit? via Maria. [...]
July 15th, 2007 at 1:22
Itse olisin Muumipappa.
Oli kyllä hirmuisen kiva tuo reissu minusta kun näin jälkeenpäin miettii.
Se kylmyys oli kyllä perseestä.